Lintubongari on syntynyt

Viime aikoina olen löytänyt sisäisen lintubongarini. On ollut hyvin mielenkiintoista seurata lintujen kevätmuuttoa. Pelloilla ja vesistöissä on tullut havaittua kurkia, hanhia ja joutsenia sekä muita itselle ennestään tuntemattomia lintuja, joiden nimiä etsitään lintuoppaista.

Olen ollut aina huono muistamaan ja tunnistamaan lintuja, mutta ehkä tässä nyt aukeaa uusi harrastus patikoinnin ja valokuvauksen lisäksi. Ja ei kaikkein huonoin lisä edellä mainittuihin.

Advertisements

Yksin vai kaksin?

Metsässä kulkiessa on mukavaa, jos joku on seuranani jakamassa kokemuksia. Yksin kulkiessa on puolensa. Saa olla rauhassa omien ajatustensa kanssa ja ei tarvitse höpötellä kenenkään kanssa. Toisaalta kun näet jotain kaunista ja ihmeellistä, joudut ihastelemaan sitä ihan yksin. Myös se, että kuljet yksin, saa joissain tilanteissa huomaamaan, että jos jotain tapahtuu itsellesi, niin miten pärjäät yksin pois
pulasta.
Tällaiseen tilanteeseen olin joutua, kun olin lomalla yksin patikoimassa. Edessä oli suuret pitkospuut, joiden ympärillä oli paljon vettä ja jäätä. Reitin ollessa vieras niin ei ollut mitään tietoa kuinka syvää vesi ympärillä oli tai kuinka kestävät pitkospuut olivat.
Päätös oli tehtävä joko kääntyä takaisin ja samaa reittiä kuin tulin tai kerätä rohkeus ja kulkea yli. Tein päätökseni ja lähdin kulkemaan varovaisin askelin yli. Toisella puolella fiilis oli mahtava. Matka jatkui ja edessäpäin tuli monia ihmeellisiä maisemia vastaan.

Veden voima

Olen aina rakastanut olla veden äärellä. Jo lapsena saatoin katsella, ollessamme mökillä, järveä pitkiä aikoja. Kuinka aallot lipuvat tuulessa tai on aivan tyyni pinta, jossa ainoastaan vesimittari kuljeskelee päivittäisillä seikkailuillaan.

Vedellä on rauhoittava vaikutus. Samalla siitä saa sitä samaa voimaa, jolla se pikkuhiljaa hioo pintaa, sen eteen tulleista esteistä. Meren pauhina, kosken kuohu tai soliseva puro auttavat puhdistamaan mielen ja unohtamaan kiireen. Tekemättömät asiat ja suorittaminen jäävät taka-alalle ja saan olla vain siinä hetkessä.

Hiljaisuudessa

Kuljen pientä metsätietä eteenpäin. Olin kuullut erikoisesta lähteestä, joka ei jäädy edes talvella ja jonka pinta hohtaa turkoosina. Halusin päästä näkemään tuon kauneuden omin silmin, eikä vain kuvista.

Matka oli lyhyt. Jo matkan varrella alkoi näkyä pieniä pilkahduksia lähteestä. Perillä odotti jotain sellaista, mitä en osannut, edes kuvien perusteella, kuvitellakaan. Katselin edessäni ihmettä.

Siirrymme toiseen paikkaa. Kävelen lumisessa suomaisemassa. Hanki kantaa hyvin. Välillä kartan mukaan pitäisi olla pitkospuita, mutta ne ovat hautautuneet lumen alle. Nousen ylös lintutorniin ja katselen ympärilleni.

On aivan hiljaista. Jossain kaukaa kuuluun ohi ajavan auton äänet. Mieleeni nousee kertomus, jossa Elia odottaa vuorella Jumalaa ja lopulta Jumala on hiljaisuudessa. Minulle Jumala, oli juuri tuossa hiljaisuudessa.

(Eko)paasto alkaa, oletko valmis?

Ollaan tultu keväässä niin pitkälle, että paastonaika alkaa. Tuhkakeskiviikko on jo 6.3.2019. Olen ottanut tavakseni nyt viimeisen parin vuoden ajan, osallistua Ekopaasto-kampanjaan omana paastotekonani. Aiempien vuosien paasto haasteena, on ollut muun muassa luopua tv:stä paaston ajaksi ja lihasta. Seitsemän viikkoa ei ole koskaan tuntunut niin pitkältä. Koko paasto tuntui suorittamiselta ja tuntui, että koko paaston idea jää sivuun.  

Viime viikonloppuna olin patikoimassa. Viisi tuntia raittiissa ilmassa ja kaunista luontoa ihmetellessä poisti kiireen ja stressin. Oli levollisin hetki, ties kuinka pitkään aikaan. Mietin, voisiko tästä saada jotenkin tavan?  

Paaston ei aina tarvitse olla luopumista. Se voi olla myös hyvän lisäämistä. Kun hyvät asiat saavat tilaa, ne vääjäämättä raivaavat tilaa turhalta ja tarpeettomalta.  

Tänä vuonna paastohaasteeni on, viettää yksi päivä viikossa ulkona luonnossa. Hiljentyä ja ihmetellä, jättää kiire ja kaikki muut mieltä kuormittavat asiat taka-alalle.  

Mikä voisi olla sinun Ekopaastohaasteesi? Mistä sinä voisit luopua? Mitä sinä voisit lisätä arkeesi?  

Laskeudu mukaan paastoon!